Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa
 
 
header__november.jpg
 
 

Onnahdellen mutta määrätietoisen varmasti

 
 

Näinkin voisi kuvata maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua niin valtakunnallisesti kuin meillä Etelä-Pohjanmaalla. Viime kuukausina olen saanut usein kuulla kysymyksen: ”No, tuleeko se sote?”. Minulla on siihen vakiovastaus: varmasti tulee – aikataulua vain en pysty ihan tarkkaan kertomaan.

Kyse on historiallisen suuresta mutta samalla välttämättömästä muutoksesta. Meidän pitää uskaltaa katsoa 10–20 vuoden päähän, lastemme tulevaisuuteen. Etelä-Pohjanmaalla uudistusta on monissa asioissa viety niin pitkälle kuin ilman lopullisia lakeja on mahdollista. Mielellämme pistäisimme jo isompaa vaihdetta koneistoomme.

Ei täällä silti tumput suorina olla seisty. Sote-puolella alkoi juuri eteläpohjalaisten terveyskeskusten kilpailukykyä vahvistava hanke. Lasten ja perheiden sekä ikäihmisten palveluissa yhteisten käytäntöjen kehittäminen on jatkunut koko ajan LAPE- ja I&O-hankkeiden kautta. Kasvupalveluja testaava allianssimalli käynnistyy ensi vuoden alussa.

Ilahduttava uutinen oli eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan lakipaketteja koskevien mietintöjen valmistuminen. Sote-asiantuntijoiden mukaan sieltä ei sinänsä löytynyt mitään mullistavaa, muokatut kohdat oli pitkälle jo ennakoitu. Tärkeää on kuitenkin, että valiokunnan perusteellinen työ antaa hyvän pohjan perustuslakivaliokunnan käsittelylle.


Lue valmistelujohtaja Asko Peltolan kirjoitus kokonaisuudessaan »

 
 
 
paivi_nerg_264x167.jpg
 

Päivi Nerg tapasi Etelä-Pohjanmaan henkilöstöä

 
 

Maakunta- ja sote-uudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg tapasi 2.11.2018 Etelä-Pohjanmaalla sote- ja maakuntauudistusorganisaatioiden henkilöstöä. Nerg kertoi Seinäjoella järjestetyssä henkilöstön infotilaisuudessa maakunta- ja sote-uudistuksen tilanteesta sekä vastasi yleisön esittämiin kysymyksiin.

Nerg uskoo, että nyt, 15 vuoden jälkeen saadaan vihdoin ensimmäinen askel sosiaali- ja terveydenhuollon laajempien hartioiden, itsehallinnon ja demokraattisuuden eteenpäinviemiseen.

− 99,5-prosenttisesti uskon, että kyllä se sieltä tulee, hän sanoi.

 
 
 
 
nuoli_264x167.jpg
 

Maakuntavalmistelu etenee epävarmuudesta huolimatta

 
 

Maakuntien valmistelun tilannekuvaa selvitettiin jälleen syys-lokakuun aikana. Tilannekuva muodostui tällä kertaa muutosjohtajille elokuussa tehdyn kyselyn ja sitä seuranneen skype-keskustelukierroksen tuloksena. Etelä-Pohjanmaa on parantanut asemiaan edelliseltä kierrokselta. Taulukon mukaan kaikkien tarkasteltujen sisältöjen valmistelu on edennyt maakunnassamme hyvin. Kierroksen aikana käydyt keskustelut osoittavat selvästi, että maakuntien muutosvalmistelu toimii tällä hetkellä kovassa paineessa. 

 
 
Tutustu tilannekuvaan »
 
 
 
uudistuksen_kasvot_llky_265x250.jpg

Uudistuksen kasvot: sairaanhoitajat Maria Punkka ja Riikka Koivunen

 

Juttusarjassa esitellään Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän yhteispäivystyksen sairaanhoitajat Maria Punkka ja Riikka Koivunen

Haastattelussa he kertovat, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen näkökulmasta mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.

− Koko työssäoloaikani on ollut yhtä muutosta. Hoitokäytännöt muuttuvat ja kehittyvät, työnkuva vaihtelee. Tavallaan ympärillä on yhtä muutosta koko ajan, Punkka sanoo.

 
 
Ajankohtaista:
 

Etelä-Pohjanmaa mukaan Terveyskeskusten kilpailukyky -valmennusohjelmaan


Etelä-Pohjanmaa on valittu mukaan Sitran terveyskeskusten kilpailukyky -valmennusohjelmaan. Valmennusohjelman keskeisenä tavoitteena on parantaa terveyskeskusten kilpailukykyä muun muassa kehittämällä niiden liiketoimintaosaamista, markkinointiviestintää sekä asiakaslähtöistä toimintaa. Etelä-Pohjanmaalta mukana ovat Kuntayhtymä Kaksineuvoisen, Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän, JIK ky:n, Seinäjoen, Lapuan ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen terveyskeskukset.

Hankkeen projektipäällikkö Tanja Penninkankaan mukaan toiminnan sisältöjen kehittäminen on erittäin tärkeää, sillä jatkossa julkinen perusterveydenhuolto kilpailee asiakkaista yksityisten terveyspalveluja tarjoavia yrityksien kanssa.

− Valmennusohjelmassa innostetaan kehittämään ratkaisuja, jotka sopivat terveyskeskusten perustoimintaan mutta samanaikaisesti tähtäävät parempaan ja kilpailukykyisempään asiakaspalveluun. Etelä-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueiden ja kaupunkien sosiaali- ja terveyspalvelujohtajat ovat sitoutuneet valmennusohjelman tavoitteisiin ja muutostyöhön, Penninkangas kertoo.

Lue lisää »



Asiantuntija-arvio Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta valmistunut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilannetta. Arviointi kohdistui vuoden 2017 toimintaan. THL on koonnut harjoituksessa käytettävät sote-tiedot ja laatinut asiantuntija-arvion siitä, miten maakunnissa suoriudutaan sote-palvelujen järjestämisestä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden arviointi liittyy sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja maakuntien välisiin syksyn 2018 harjoitusneuvotteluihin. Harjoitusneuvotteluiden avulla valmistaudutaan ohjaustoimintaan ja varsinaisten asiantuntija-arvioiden toteuttamiseen sen jälkeen, kun sote-lainsäädäntö tulee hyväksytyksi. Lue lisää »




I&O-kärkihanke päättyy – kehittäminen jatkuu: Ikäihmisten kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen -loppuseminaari 29.11.2018 klo 12
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan, miten Etelä-Pohjanmaalla on kehitetty ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Seminaarissa on puhujia maakunnasta ja muualta: aiheina ovat mm. I&O, maakunnallisten ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja omaishoidon yhteensovittaminen, etäyhteydet ja teknologia sekä omaishoidon OSSI-hankkeen esittely. Lue lisää »

LAPE-gaala 21.11.2018 klo 17
LAPE-gaalaan ovat tervetulleita kaikki maakunnan lasten ja perheiden palveluiden kehittämisessä mukana olleet toimijat. Tilaisuudessa palkitaan ansioituneita lasten ja perheiden palveluiden suunnannäyttäjiä sekä pysähdytään tähän hetkeen ja suunnataan katseita tulevaan. Tilaisuuden musiikillisesta annista vastaa nuorisokuoro Luritus. Lue lisää »

Muistathan myös, että Etelä-Pohjanmaan LAPE-uutiskirje 3/2018 on ilmestynyt. Tutustu uutiskirjeeseen täällä »




 
 
 
Etelä-Pohjanmaan
sote- ja maakuntauudistus
Kampusranta 9 C
60320 Seinäjoki
www.uusiep.fi
 
 
Register: Etelä-Pohjanmaan liitto   ::   Copyright ©    ::   All rights reserved.
 
 
Peruuta uutiskirje