Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa
 
 
header_september.jpg
 
 

Ennakkotieto:
Päivi Nerg Etelä-Pohjanmaalla – henkilöstöinfo 2.11.2018 klo 9.00

 
 
Maakunta- ja soteuudistuksen projektijohtaja Päivi Nerg vierailee Etelä-Pohjanmaalla marraskuun alussa. Perjantaina 2.11.2018  järjestetään muutoksessa mukana olevien organisaatioiden henkilöstölle infotilaisuus Seinäjoella Framin auditoriossa kello 9.00 alkaen. Henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus tulla kuulemaan Nergin ajatuksia sote- ja maakuntauudistuksen valmistelusta sekä käymään keskustelua aiheesta. Lisäksi kuullaan ajankohtaiskatsaus maakunnalliseen uudistusvalmisteluun. Tilaisuutta on mahdollisuus seurata myös suorana verkkolähetyksenä. Ohjelma tarkentuu vielä, ja tiedotamme aiheesta lisää lähempänä ajankohtaa.
 
 
 
vilja_246x167.jpg
 

Suomen ruoka-aitta uhattuna

 
 

Uusien maakuntien muihin kuin sote-tehtäviin suunnattu rahoitus näyttää Etelä-Pohjanmaan kannalta hälyttävältä. Rahoituksen vähyydestä aiheutuisi kestämätön tilanne maatalousvaltaiselle Etelä-Pohjanmaalle, jolla on myös kansallinen vastuu ruuan tuotannosta. Lisäksi pelastuslaitoksen toiminta vaarantuisi. Muihin kuin sote-tehtäviin Etelä-Pohjanmaalle osoitettu rahoitus on laskelmien mukaan vuositasolla noin 12 miljoonaa euroa vähemmän nykytasoon verrattuna. 

 
 
 
 
waterdrop_246x167.jpg
 

Eteläpohjalaiset keskimääräistä myönteisempiä uudistuksen suhteen

 
 

Eteläpohjalaiset suhtautuvat maakuntauudistukseen myönteisemmin kuin suomalaiset keskimäärin. Heistä jopa neljä viidestä pitää maakuntavaaleja tärkeinä ja äänestäisi maakuntavaaleissa. Lisäksi eteläpohjalaiset luottavat maakuntavaltuuston toimintamahdollisuuksiin enemmän kuin väestö keskimäärin maassamme. Tämä selviää KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön maakunnan asukkaiden näkemyksiä kartoittaneesta tutkimuksesta. 

 
 
 
 
 
uudistuksen_kasvot_mk_265x250.jpg

Uudistuksen kasvot:

Seinäjoen terveyskeskuksen hoitotyön johtaja, terveydenhuollon tietosuojavastaava Marita Kojola

 

Marita Kojolalla on pitkä kokemus hoitotyöstä. Sairaanhoitajaopintojen suuntautuminen oli sisätautikirurgia. Seinäjoen kaupunginsairaalan osastoja ja kotisairaalaa hän on johtanut vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2015 Kojola sai johdettavaksi kaupunginsairaalan osastojen lisäksi myös kuntoutuspalvelut. Lisäksi hän on työterveyden ja vanhustyön tietosuojavastaava.

 
 
Ajankohtaista:
 


Maakunnallisessa uudistustyössä edistetään asioita, joilla voidaan omaehtoisesti parantaa asetettujen tavoitteiden toteutumista

Maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvien lakipakettien valiokuntakäsittely jatkuu eduskunnassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee parhaillaan kokonaismietintöä uudistukseen liittyvistä laeista. Mediassa esillä olleen tiedon mukaan mietintö ei valmistu syyskuun aikana, kuten alun perin oli tavoitteena. Valmistuttuaan mietintöluonnos etenee sosiaali- ja terveysvaliokunnasta vielä perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Mikäli perustuslakivaliokunta saa käsittelynsä valmiiksi lokakuun aikana, lakipaketit tulevat äänestykseen eduskunnan suureen saliin marraskuussa. Aikataulutuksesta saataneen tarkempaa tietoa viimeistään perustuslakivaliokunnan käsittelyn päästyä kunnolla alkuun.

Maakunnallisessa uudistustyössä keskitytään tällä hetkellä kokonaisuuksiin, joilla voidaan parantaa asetettujen tavoitteiden toteutumista lainsäädännön etenemisvauhdista riippumatta. Tällaisia kokonaisuuksia ovat mm. kasvupalvelut ja maaseutuhallinto. Sote-yhteistyön omaehtoisesta edistämisestä pidettiin maakunnallinen tilaisuus kuntien kanssa 17. elokuuta, ja asian jatkovalmistelusta sovittiin kuntajohtajien kokouksessa 21. elokuuta. Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelussa työskentelevien vastuuvalmistelijoiden työsuhteita jatketaan nykyisillä työpanososuuksilla 31.1.2019 saakka.

 

Uusia myönteisiä keinoja ja toimintatapoja päiväkotiin ja vanhemmille

Etelä-Pohjanmaalle on koulutettu viime keväänä Ihmeelliset vuodet -osaajia sekä ryhmänhallintamenetelmään että vanhemmuusryhmiin. Varhaiskasvattajille suunnatussa ryhmänhallinnassa tarjotaan uusia, myönteisiä keinoja, joilla oireilevia lapsia voi johdonmukaisesti käsitellä ryhmässä. Vanhemmuusryhmässä tavoitteena on auttaa vanhempia suuntaamaan haastavasti käyttäytyvään lapseen positiivista huomiota sekä tunnistamaan omaa ja lapsen käytöstä ja toimintatapoja. Ihmeelliset vuodet -ryhmänhallintamenetelmään on kouluttautunut Etelä-Pohjanmaalla 16 varhaiskasvatuksen ammattilaista, ja vanhemmuusryhmiä käynnistyy Etelä-Pohjanmaan maakunnassa jo neljä: Järvi-Pohjanmaalla, Ky Kaksineuvoisessa ja JIK ky:ssä kaksi ryhmää. Lue lisää »

 


Tulossa:

Eron edessä illat jatkuvat
Eron edessä -illat ovat asiantuntijoiden ja ammattilaisten pitämiä infoluonteisia tilaisuuksia eroa pohtiville ja vasta eronneille vanhemmille sekä eroperheiden läheisille. Tilaisuudet ovat maksuttomia, ja mukaan voi tulla anonyymisti kuuntelemaan. Lokakuussa järjestetään vielä kaksi iltaa: ke 3.10. ja ke 10.10. Lue lisää »

Väestö ikääntyy – mitä se edellyttää kuntien asumisen ja elinympäristöjen kehittämiseltä?
Torstaina 25.10.2018 klo 12–16 järjestetään Seinäjoen Framissa tilaisuus teemalla ”Väestö ikääntyy – mitä se edellyttää kuntien asumisen ja elinympäristöjen kehittämiseltä?”. Puhujina ovat mm. asuntoneuvos, PhD Raija Hynynen ympäristöministeriöstä sekä tutkija Ira Verma Aalto-yliopistosta. Tilaisuus on suunnattu luottamushenkilöille, asumisen ja elinympäristön kehittämisestä vastaaville viranhaltijoille sekä muille ikäihmisten palveluista vastaaville tahoille. Lue lisää »




 
 
 
Etelä-Pohjanmaan
sote- ja maakuntauudistus
Kampusranta 9 C
60320 Seinäjoki
www.uusiep.fi
 
 
Register: Etelä-Pohjanmaan liitto   ::   Copyright ©    ::   All rights reserved.
 
 
Peruuta uutiskirje