Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa
 
 
header_winter_600x225.jpg
 
 

Maali lähenee, vaalit tulossa

 
 

Maakunta- ja sote-uudistuksen toteutuminen on yhä todennäköisempää. Vielä viime syksynä epäilyjä vilisi ilmassa. Kesällä myönnetty vuoden lisäaika oli omiaan kasvattamaan spekulaatioita – mutta valmistelun kannalta tuo päätös oli ehdottomasti tarpeen.

 

Hallitus kykeni onneksi ripeästi paikkaamaan valinnanvapauslain pahimpia kipukohtia, ja historiallinen lakipaketti pääsee näillä näkymin eduskunnan käsittelyyn maaliskuun alussa. Keskeiset ministerit ovat selkeästi ilmaisseet tahtonsa uudistuksen läpivientiin.

 

Nyt on viimeistään aika ryhtyä aidosti puhumaan maakuntavaalien tärkeydestä. Lokakuun lopulla valittavat valtuutetut ovat haastavan tehtävän edessä. Miten tehdä päätöksiä organisaatiossa, jonka vuosimenot ovat 750 miljoonan euron luokkaa ja jolla on lähes 10 000 työntekijää?


Lue Asko Peltolan pääkirjoitus kokonaisuudessaan »
 
 
 
mari_vaananen_264x167.jpg
 
Uudistuksen kasvot:
Mari Väänänen, ympäristösuunnittelija
 
 
Uusi juttusarja alkaa! Esittelemme Uudistuksen kasvot -sarjassa uudistuksessa mukana olevien organisaatioiden henkilökuntaa sekä sitä monipuolista osaamista ja laajaa tehtäväkenttää, joka siirtyy uuteen maakuntaan. Juttusarja käynnistyy Mari Väänäsen esittelyllä. Hän työskentelee ympäristösuunnittelijana Etelä-Pohjanmaan liitossa.
 
 
 
 
lape_264x167.jpg
 
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
 
 
Lasten ja perheiden palveluiden täytyy muuttua, jotta merkittäviin terveys- ja hyvinvointihaasteisiin voidaan vastata – tällä hetkellä palvelut, toiminta ja asiakkaiden tarpeet eivät kohtaa. Tähän haasteeseen vastaa yksi hallituksen 26 kärkihankkeesta eli lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), jolla halutaan mullistaa nykyiset toimintatavat.
 
 
 
 
 
asko_peltola_264x250.jpg
Vastuuvalmistelijat esittelyssä: Valmistelujohtaja
Asko Peltola
 
 
Valmistelujohtaja Asko Peltola luotsaa Framilla sijaitsevista toimitiloista käsin tällä hetkellä 14-henkistä vastuuvalmistelijoiden joukkoa. Ennen nykyiseen tehtävään siirtymistään Asko Peltola ehti toimia Etelä-Pohjanmaan liitossa maakuntajohtajana yli kymmenen vuotta. 

Esittelemme juttusarjassa Etelä-Pohjanmaan muutosjohtoa sekä vastuuvalmistelijoita

 
 
AJANKOHTAISTA:
 
 

Avoin työtehtävä: Taloushallinnon vastuuvalmistelija
Etelä-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistukseen haetaan taloushallinnon vastuuvalmistelijaa ajalle 20.2.2018–31.12.2019.Tehtävänä on valmistella vuoden 2020 alussa perustettavan uuden Etelä-Pohjanmaan maakunnan taloushallintoa ja sen organisointia. Taloushallinnon asiantuntija tukee osaltaan muuta maakuntavalmistelua. Valmistelujohtajalle osoitetut kirjalliset hakemukset on toimitettava 5.2.2018 klo 15.00 mennessä. Rekrytointi-ilmoitukseen »

Aluekehittäjille ajankohtaiskatsaus uudistukseen
Aluekehitykseen liittyvien työryhmien jäseniä kokoontui 24. tammikuuta Seinäjoella keskustelemaan maakuntauudistuksen ajankohtaisista asioista. Alustuksia kuultiin muun muassa kansainvälistymisen, kasvupalveluiden, kehittämis- ja rahoituspalveluiden sekä kulttuurin teemoista. Tilaisuuden materiaalin voi tutustua täällä »

Kasvupalveluallianssi – uusi yhteistoimintamalli 

Osana maakuntauudistusta maakunnat vastaavat v. 2020 lähtien kasvupalvelujen järjestämisestä. Kasvupalvelut koostuvat nykyisten ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalveluista. Hallitusryhmät linjasivat tammikuussa 2018 tulevaan alueiden kehittämis- ja kasvupalvelulakiin liittyen, että maakuntia ja kuntia sekä palveluntuottajia kannustetaan toteuttamaan tulevia kasvupalveluja sekä kuntien elinvoimapalveluja yhdessä allianssimallin avulla. Lue kasvupalveluiden vastuuvalmistelija Jari Aaltosen blogikirjoitus aiheesta »


Toimintakulttuurin ”tomutus” – kohti uudistuvia lasten ja perheiden palveluja kunnissa ja maakunnassa -seminaari 9.2.2018

Seminaari järjestetään perjantaina 9.2.2018 klo 8.30–16.00 Seinäjoella, Framin 2. auditoriossa. Tapahtuma on tarkoitettu kuntien päättäjille, luottamushenkilöille ja viranhaltioille sekä muille lasten ja perheiden parissa työskenteleville, sotemaku-uudistuksessa mukana oleville sekä maakunnan ja kuntien lape/lanupe-ryhmille. Ilmoittautumiset seminaariin 5.2.2018 mennessä. Tilaisuuden ohjelma » 

 
 
 
Etelä-Pohjanmaan
sote- ja maakuntauudistus
Kampusranta 9 C
60320 Seinäjoki
www.uusiep.fi
 
 
Register: Etelä-Pohjanmaan liitto   ::   Copyright ©    ::   All rights reserved.
 
 
Peruuta uutiskirje