Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa
 
 
Suomi100 Etelä-Pohjanmaalla
 

 
Uutiskirje 5/2017
 
 

"Satavuotiaan Suomen juhlavuosi saa pian huipennuksensa. Viikon päästä juhlimme syntymäpäivää monin eri tavoin kulttuurin, vauhdikkaan menon, elämysten ja perinteiden parissa tai television äärellä kotisohvalla. Me kahvitamme, liputamme ja valaisemme isosti ja pienesti. Ympäri Suomen ja Etelä-Pohjanmaan tapahtuu hienoja asioita. Onnea Suomi!

 

Vaikka mieli on juhlava ja iloinen kaikesta tulevasta juhlinnasta, tuntuu myös haikealta, että juhlavuosi päättyy. Se on ollut niin rikas sekä elämyksiä, tapahtumia ja hankkeita täynnä. Maakunnassa on tapahtunut paljon. Juhlavuoden tilaisuuksia on ollut tarjolla kaikille: lapsille, nuorille, ikäihmisille, naisille ja miehille, erityisryhmille jne. Juhlavuoden tilaisuuksia on ollut kaikissa kunnissa ja kaupungeissa."


LUE LISÄÄ »


emailer_banneri_suomineito_180x137.jpg
Suomineito-veistos saa arvoisensa paikan

Suomalaissyntyinen, nykyisin Yhdysvalloissa asuva kuvanveistäjä Eino Romppanen on tehnyt Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomineito 100 v. -kiviveistoksen sekä sen välittömään läheisyyteen tulevan Vapaa puhe -kiven. Teokset tullaan paljastamaan Seinäjoen lukion pihassa sunnuntaina 3.12.2017 klo 14.00 juhlallisin menoin. Tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy.  LUE LISÄÄ »


 
 
 
emailer_banneri_s100_tammisunnuntai_180x137.jpg
 

Tammisunnuntain tapahtumat eläväksi elokuvan avulla

 
 

Matin-Tuvan Filmiä ja valoa -elokuvafestivaaleilla sai ensi-iltansa kiehtova tositarina, jota ei ole aikaisemmin elokuvan keinoin kerrottu. Tammisunnuntai-draamadokumentti valottaa Suomen itsenäisyyden alkutaipaleen merkittäviä tapahtumia Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla ja etenkin Ylistarossa maanantain ja sunnuntain välisenä yönä 27.–28.1.1918.

 
emailer_banneri_s100_100visio_180x137.jpg
 

100visio-itsenäisyysjulistuksen voittaja valittiin

 
 

Satakuntaliiton ideoima ja toteuttama 100visio-hanke keräsi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nuorten näkemyksiä Suomesta 100 vuoden kuluttua. Nuorten uusi itsenäisyysjulistus on nimeltään Suomalaiset, ja sen ovat kirjoittaneet Kuopion Lyseon lukion oppilaat. Raadin mukaan tekstissä on selkeä visio tulevaisuudesta ja se kestää aikaa. 

 
emailer_banneri_s100_suomijuhlii_180x137.jpg
 
Maakuntamme juhlii satavuotiasta Suomea monin tavoin 
 
 

Kerran kun juhlitaan satavuotiasta Suomea, niin sitä juhlitaan kunnolla! Maakuntamme kunnissa järjestetään erilaisia kaikenikäisille kuntalaisille suunnattuja tapahtumia ja tilaisuuksia. Monissa kunnissa muistetaan erityisesti sankarivainajia. Suuria kansalaisjuhlia on myös luvassa.



 
 
 

emailer_s100_syntymapaivaviikko_264x250.jpg
 
Suomen suuret
satavuotissynttärit lähestyvät! - Vinkkejä ja ohjeita juhlintaan
 
 

Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta 2017 huipentaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. Juhlavuoden kohokohta rakennetaan yhdessä ja ajankohdan ohjelmistosta on tulossa rikas ja elämyksellinen. Tänä erityisenä vuonna itsenäisyyden juhlinta alkaa jo itsenäisyyspäivän aattona, tiistaina 5.12. ja ulottuu Suomen ohella eri puolille maailmaa. Itsenäisyyspäivää edeltävä syntymäpäiväviikko sisältää lukuisia huomionosoituksia satavuotiaalle. Olemme keränneet oheen sekä vinkkejä että ohjeita, kuinka kukin meistä voi juhlistaa satavuotiasta Suomea.

 

 
 
 

Tapahtumatärpit:  

LISÄTIETOJA: Etelä-Pohjanmaan liitto koordinoi Etelä-Pohjanmaan Suomi 100 -ohjelmatyötä. Etelä-Pohjanmaan aluekoordinaattorina toimii kehittämissuunnittelija Tuija Ahola. Ota yhteyttä ohjelmatyöhön liittyvissä asioissa, tuija.ahola@etela-pohjanmaa.fi, Puh. 050 5378071.

 
 
Etelä-Pohjanmaan liitto  
Etelä-Pohjanmaan liitto
PL 109
60101 Seinäjoki
Kampusranta 9 C
Frami, 4. kerros
 
 
Register: Etelä-Pohjanmaan liitto   ::   Copyright © 2017   ::   All rights reserved.
 
 
Peruuta uutiskirje