Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa
 
 
 
 
Kuntouttavaa taidetoimintaa Kristiinankaupunginssa
 
 

Kristiinankaupungissa toimiva Tutun tupa Primula (Vänstugan Primula) on jo 10 vuoden ajan järjestänyt monipuolista päivätoimintaa syrjäytymisvaarassa oleville tai psyykkisistä ongelmista kärsiville asukkaille. Käsitöiden rinnalle on saatu tänä vuonna myös luovaa ja taiteellista toimintaa. Pilottihankkeen tuella käynnistyneen uuden toiminnan teemana on kynttilöiden valaminen ja muotoilu.

 

Tutun tupa Primula on onnistunut tavoittamaan hyvin paikalliset asiakkaat ja avun tarvitsijat. Toiminnanjohtaja Torolf Back kertoo, että viime vuonna Primulassa rekisteröitiin yhteensä 5800 käyntiä. Yhdistyksen järjestämän toiminnan avulla pyritään tarjoamaan kävijöille turvallinen kohtaamispaikka. Lisääntyneen sosiaalisen yhteenkuuluvuuden avulla voidaan parantaa arkipäivän merkityksellisyyttä.

 

torolf pieni.jpgHyvinvointia kuntiin ilman rajoja -hankkeen kuntapilotin kautta päästiin Primulassa käynnistämään kauan kaivattua taiteellista toimintaa.

- Olin monta vuotta ajatellut, että täällä voisi tehdä jotakin luovaa, joka ehkä liittyisi kynttilöiden valamiseen. Nyt kuntapilotin kautta tämä on tullut mahdolliseksi. Toimintaa tullaan myös jatkamaan, jos se vain on taloudellisesti mahdollista, kertoo Torolf Back. 

 

Kynttilöiden muotoiluun ja valamiseen on Primulassa tähän mennessä osallistunut 10-15 henkeä, joista suurin osa on ollut miehiä. Pilotin kautta on toimintaa varten hankittu mm. työvälineitä ja materiaaleja. Varsinaisessa luovassa työssä voivat osallistujat toteuttaa vapaasti itseään. Toiminta on vasta alussa, ja sen avulla pyritään mukaan houkuttelemaan myös uusia asiakkaita.

 

Tutun tupa Primulan vakituiset toimitilat löytyvät Kristiinankaupungin Rantakadulta. Tällä hetkellä vanhassa puutalokorttelissa on kuitenkin meneillään laajat remontit. Rakennuksia kunnostetaan Svenska Kulturfondenilta saadun tuen turvin ja Primulan päivätoiminta on siirretty hetkeksi väistötiloihin muutaman sadan metrin päähän. Remontit pihatöineen valmistuvat ensi kesän jälkeen.

 
 
 
ramahtaa.jpg
 
Ny rämähtää ja muita tarinoita -näytelmä Seinäjoella
 
Muistisairaiden elämäntarinoista dramatisoitu näytelmä Ny rämähtää ja muita tarinoita on Seinäjoen Armas -festivaalin päätapahtuma. Esityksiä järjestetään eri puolilla Seinäjokea 4.-11. lokakuuta.  
  
 
 
 
 
Ikäihmisten valtakunnallinen Armas -festivaali käynnistyy
 
Valtakunnallinen Armas-festivaali 1.-15.10.2017 on ikäihmisten oma taidetapahtuma, joka juhlistaa ikääntymistä. Pohjalaismaakunnissa Armas -tapahtumia järjestetään Vaasassa, Seinäjoella ja Kristiinankaupungissa. 
  
 
 
 
armas banneri.jpg


 

Projektipäällikkö Esa Vienamo
puh. 0400 883317
sahkoposti: esa.vienamo@etela-pohjanmaa.fi

 

Käyntiosoite:
Hyvinvointia kuntiin ilman rajoja
Etela-Pohjanmaan liitto
Kampusranta 9 C
Frami, 4.kerros
Seinäjoki

Postiosoite:
Hyvinvointia kuntiin ilman rajoja
Etela-Pohjanmaan liitto
PL 109
60101 Seinäjoki

 
 Pohjanmaan liitto
 Svenska Österbotten förbund
Etelä-Pohjanmaan liitto
 Opetus- ja kulttuuriministeriö
 
 
Register:    Etelä-Pohjanmaan liitto   ::   Copyright © 2016   ::   All rights reserved.
 
 
Peruuta uutiskirje