Jos viesti ei näy oikein, avaa se selaimessa
 
 
header_xmas.jpg
 
 
Joulun rauhaa
 
 

Muutosten vuosi 2016 on siirtymässä historiaan. Useita yllättäviäkin asioita on tapahtunut, mutta niiden jälkivaikutukset näemme vasta vuosien päästä. Monille ihmisille tulevaisuus näyttäytyy yhä epävarmempana. Yhteistä maapalloamme raastavat hätä ja levottomuudet.

 

Me suomalaiset asumme – ainakin vielä – turvallisesti ja onnellisesti. Suomi on yksi maailman parhaista maista miltei minkä tahansa mittarin valossa. Moni meistä elää elämäänsä jopa yltäkylläisyydessä. Onkin tärkeää, että emme ummista silmiämme siltä puutteelta ja tuskalta, jota on ympärillämme niin lähellä kuin kaukana.


Lue maakuntajohtaja Asko Peltolan kirjoitus kokonaisuudessaan >>

 
 
 
rautatie_180x137.jpg
 

Sote- ja maakuntauudistus kirivät nyt rinta rinnan

  
 

Sote- ja maakuntauudistusprosessit ovat käynnistyneet maakunnassamme eri aikaan. Siinä, missä sote-asioita on valmisteltu jo parin vuoden ajan, pääsi maakuntauudistus kunnolla vauhtiin vasta kuluvan vuoden syksyllä. Nyt valmisteluprosessit ovat kuitenkin yhdistyneet, ja maakuntauudistuspuoli on jo kirinyt sote-valmistelun rinnalle. Maakunnassa tehdäänkin nyt hyvässä hengessä yhtä suurta uudistusta.

 
puzzle_180x137.jpg
 
Suuntaviivoja uuden maakunnan aluekehittämiselle
  
 
Maakunnan liitot ryhtyvät valmistelemaan maakuntaohjelmia vuosille 2018–2021. Uusi maakuntaohjelma valmistellaan muutostilanteessa, ja sen rooli on keskeinen aluekehittämisen linjausten ja jatkuvuuden pohjana uusien maakuntien aloittaessa työnsä. "Nyt laadittava maakuntaohjelma pohjautuu maakuntastrategian pitkän tähtäimen tavoiteasetantaan", vs. aluekehitysjohtaja Heli Rintala kertoo.
 
suomi100_180x137.jpg
 

Toisella hakukierroksella tukea 25:lle
hankkeelle

  
 

Etelä-Pohjanmaan liiton toinen Suomi 100 -juhlavuoden aluetukihaku innosti hakijat liikkeelle. Hakemuksia saapui yhteensä 55 kappaletta, joista kolme saapui myöhässä. Hakukierroksella haettu yhteissumma oli noin 431 570 euroa. Haussa olivat edustettuna koko maakunta sekä erilaiset ja erikokoiset tapahtumat. Tällä kierroksella haettu yhteissumma oli yli kuusinkertainen myönnettävään aluetukisummaan nähden. 

 
 
 
kv_ep_264x250.jpg
 

Kansainvälinen Etelä-Pohjanmaa 2016 on julkaistu

 

Luomua, kiertotaloutta ja digiä - uusimmassa EU-tietokeskuksen julkaisussa Kansainvälinen Etelä-Pohjanmaa on juttuja hankkeista ja rahoituksesta. Tutustu uusiin menetelmiin ja rahoitusmahdollisuuksiin. Ota yhteyttä, jos tarvitset lisätietoja!

 
 


Muuta ajankohtaista:


Avoin työtehtävä: projektikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan liitto hakee määräaikaiseen työsuhteeseen 1.1. - 31.12.2017 väliseksi ajaksi projektikoordinaattoria hoitamaan Etelä-Pohjanmaan liiton Europe Direct - EU-tietokeskuksen toimintaa sekä koordinoimaan kahta Interreg Europe -ohjelmasta rahoitettua kansainvälistä projektia. Toimi nopeasti, sillä hakuaika päättyy maanantaina 19.12.2016 klo 15.00. Rekrytointi-ilmoitukseen >> 

Etelä-Pohjanmaan alueellinen EAKR-rahoitus haettavissa
Pirkanmaan liitossa on 1.3.2017 mennessä haettavana EAKR-rahoitusta noin 1 000 000 euroa Etelä-Pohjanmaan alueellisesta rahoituskehyksestä. Tässä haussa huomioidaan rakennerahasto-ohjelman toimintalinjalle 2 kohdentuvat hakemukset.  Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 -ohjelma-asiakirjassa kuvataan toimintalinjan eri erityistavoitteiden mahdollinen toiminta sekä kysymykseen tulevat kohderyhmät ja tuensaajat, joten asiakirjaan tulee tutustua huolellisesti. Hakuohjeeseen voi tutustua täällä >> 

Sote-uudistus, kulttuuri ja hyvinvointi -seminaari Seinäjoella 31.1.2017 
Millä tavalla sote-uudistus vaikuttaa terveyttä ja hyvinvointia edistävien taide- ja kulttuuripalvelujen tulevaisuuteen? Tätä pohditaan Hyvinvointia kuntiin ilman rajoja -hankkee järjestämässä seminaarissa Seinäjoella Framissa tiistaina 31.1.2017. Seminaarissa keskustellaan mm. kulttuurisista oikeuksista sote-palveluissa sekä tulevaisuuden kuntien ja maakunnallisten sote-organisaatioiden välisestä yhteistyöstä. Lue lisää >>

Puhtia hankeviestintään – tutustu materiaaleihin 
Tampereella järjestettiin 8.12.2016 Näkyy, kuuluu ja vaikuttaa! – paremman tulosviestinnän päivä. Päivän ohjelmaan sisälsi paljon erinomaisia vinkkejä hankeviestijöiden työhön. Tilaisuuden materiaalipaketista löytyy eväitä myös niille, jotka eivät päässeet paikalle.

Avoin innovaatio mahdollistaa palvelujen yhteiskunnalliset
Avoin innovaatio tavoittelee tiedon vaihtoa innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi yrityksen sisällä ja laajentaa innovaatioiden markkinoita yrityksen tai organisaation ulkopuolella, määrittelee tutkija Emilija Stojmenova Ljubljanan yliopistosta. Kansainvälisessä ERUDITE-digihankkeessa  hyödynnetään avoimen innovoinnin menetelmää. Interreg Europe -ohjelman rahoittamassa hankkeessa ovat alueeltamme mukana Etelä-Pohjanmaan liitto ja Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä SEK. Lue lisää >>


Etelä-Pohjanmaan liiton toimisto on suljettu 23.12.–30.12.2016 välisen ajan. Toivotamme yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle 2017! 

 
Etelä-Pohjanmaan liitto  
Etelä-Pohjanmaan liitto
PL 109
60101 Seinäjoki
Kampusranta 9 C
Frami, 4. kerros
 
 
Register: Etelä-Pohjanmaan liitto   ::   Copyright © 2015   ::   All rights reserved.
 
 
Peruuta uutiskirje